Mikko Poutiainen

Mikko Poutiainen

Fysioterapeutti

Urheilufysioterapeutti

Alaraajaterapeutti

Esittely

Valmistuin fysioterapeutiksi vuonna 2007 Lahden ammattikorkeakoulusta ja olen tämän jälkeen työskennellyt ainoastaan yksityisellä sektorilla, aluksi palkkatyössä ja yrittäjänä vuodesta 2012 lähtien. Työssäni olen erikoistunut alaraajavaivoihin ja niiden hoitoon, mutta myös muita TULE-vaivoja pystyn hoitamaan. Olen myös Päijät-Hämeen ensimmäinen Sertifioitu Urheilufysioterapeutti, joten liikkuvien ja urheilevien ihmisten ongelmat ovat myös hyvin tuttuja itselleni. Olen työskennellyt oman työni ohella kuuden vuoden ajan FC Lahden Veikkausliiga-joukkueen fysioterapeuttina.

Fysioterapiassa pyrin aina saamaan asiakkaan omatoimisesti kuntouttamaan vaivaansa aktiivisen liikkeen avulla. Toki myös erilaiset manuaaliset tekniikat kuuluvat hoitovalikoimiini ja niitä käytän tarvittaessa. Myös erilaisista teippauksista ja tuennoista on hyötyä vaivojen hoidossa, kinesioteippauksen lisäksi hallitsen myös Dynamic Tape-teippauksen, joka on erityisesti liikkuville ihmiselle suositeltu teippausmuoto. Jos asiakkaalla on selvää tarvetta yksilöllisille tukipohjallisille, niin pystyn valmistamaan asiakkaalle alusta alkaen yksilölliset tukipohjalliset tarvittavilla tuennoilla.

Vaikka olenkin erikoistunut alaraajavaivoihin, pitää muistaa, että ihminen on aina kokonaisuus. Tästä syystä liikemallien tarkastelussa ja tutkimisessa pitää aina huomioida koko kehon toiminta. Kaiken toiminnan ja ohjaamisen perusteena on hyvä ja perinpohjainen tutkimus. Koulutan itseäni säännöllisesti, jotta oma ammattitaitoni kehittyy jatkuvasti ja pystyn tarjoamaan asiakkailleni parasta mahdollista kuntoutusta, viimeisimpään tutkimustietoon pohjautuen.

Tervetuloa vastaanotolleni !

Lue lisää https://footfysio.fi/

Hinnasto

Fysioterapia
30min 40€
45min 50€
60min 70€

Alaraajatutkimus
60min 70€

Tukipohjalliset
130€

Maksutavat: Käteinen, pankkikortti, lasku ja ePassi

Varaa aikasi

Soittaen
050 344 7279
Sähköpostilla
mikko.poutiainen@footfysio.fi

Varaa aikasi verkossa